Katedraali.org

Katedraali.org – musiikkia uruille Tampereen tuomiokirkossa

Katedraali.org on Tampereen tuomiokirkon urkumusiikin jatkuva konserttisarja. 

Vuosi 2024 oli kansainvälinen

Helsingin Musiikkitalon uudet urut ovat käynnistäneet uusien soolourkuteosten ja urkukonserttojen esityssarjan. Solisteiksi kutsutuista kansainvälisistä urkutaiteilijoista saatiin kaksi esiintymään myös Tampereelle: helmikuussa esiintyi Angela Metzger ja syyskuussa saapuu konsertoimaan Amelie Held.

Maaliskuussa Organum-seura järjesti Tampereella urkureille mestarikurssin, jonka päätteeksi kurssin opettaja Ralph Gustafsson Tukholmasta konsertoi.

Kesällä oli torstai-iltaisin konsertteja sekä sunnuntaisin urkumusiikin puolituntisia.

Tavataan taas vuonna 2025!


Katedraali.org-konsertit
Henkilö istuu urkujen soittopöydän edessä kirkossa maski kasvoillaan.

Katedraali.orgin konserttien esiintyjät on valittu huolella, läheltä ja kaukaa. Yhteistä heille on se, että Tampereen tuomiokirkon ja sen urkujen maine on vetänyt heitä puoleensa. Kaupungin omat urkurit soittavat myös sellaista, mitä ei joka sunnuntai kirkossa kuule.


Anna urkujen yllättää!
Mies istuu kaiteen reunalla kädet taskuissa ja katselee urkuja kirkossa.

Tampereen tuomiokirkon holvien alla, Hugo Simbergin ja Magnus Enckellin salaperäisen kirkkotaiteen ympäröimänä, kaikuu musiikki. Se pauhaa täydellä voimalla, hiljentyäkseen yhtäkkiä salaperäiseksi hyminäksi. Sen rytmit ovat milloin raivoisia, milloin hitaan arvokkaita. Sen värikkäät sooloäänet kiehtovat, sen täysi voima saa aikaan pelonsekaista kunnioitusta. Se on musiikkia uruille.


5000 urkupilliä
Urkupillejä parven penkeillä ja takana koristeellinen ikkuna.

Tampereen tuomiokirkon pääuruissa on tuhansia pillejä. Ne toimivat pneumaattisesti eli paineilman avulla. Ohuet lyijyputket, joita uruissa on tuhansia metrejä, sekä pienet soittopalkeet välittävät soittajan sormien ja jalkojen käskyt pillistöille. Urut ovat 90 vuotta vanhat mutta taipuvat edelleen tämän päivän musiikkiin. Ja kiihtyvät nollasta sataan desibeliin muutamassa sekunnissa!

Eikä tässä vielä kaikki: Tuomiokirkossa on myös sivu-urut. Tämä elegantti pikkusoitin, joka toimii mekaanisesti, on omiaan vaikkapa Bachin musiikin soittamiseen.